Pirkanmaan kirjoituskilpailuPerinteikäs maakunnallinen kirjoituskilpailu on järjestetty vuodesta 1952. Kilpailu järjestetään vuosittain keväällä. Kilpailun tarkoituksena on tukea uusia lahjakkaita kirjoittajia ja tarjota heille mahdollisuus saada tekstejään julkisuuteen.
Kirjoituskilpailuun voivat osallistua Pirkanmaan alueella asuvat, työskentelevät tai opiskelevat kirjoittajat, jotka eivät ole julkaisseet kaunokirjallista teosta tai omakustannetta.
Kilpailussa on kaksi sarjaa. Kirjoittaja voi osallistua molempiin sarjoihin.
A Proosa korkeintaan 10 liuskaa
B Lyriikka korkeintaan 10 liuskaa
Seuraavan kirjoituskilpailun tarkemmat ohjeet julkaistaan vuoden 2013 alussa.
Tiedustelut: Ritva Hokka-Ahti, p. 0400 581 510 tai Eva Kallioranta, p. 040 733 9277.
Kilpailun kilpailusäännöt, vuosittaiset osallistumisohjeet ja jaettavan palkintosumman päättää Tampereen kaupunginkirjasto.
1.
Tampereen kaupunginkirjasto - Pirkanmaan maakuntakirjasto järjestää vuosittain kirjoituskilpailun, joka on nimeltään "Pirkanmaan kirjoituskilpailu". Kilpailuun voivat ottaa osaa Pirkanmaalla asuvat, työskentelevät tai opiskelevat henkilöt, jotka eivät ole julkaisseet omaa kaunokirjallista teosta. Omaksi kaunokirjalliseksi teokseksi lasketaan myös omakustanne. Antologiassa julkaiseminen ei ole este kilpailijan osallistumiselle, kunhan kilpailutyötä ei ole aiemmin julkaistu. Pirkanmaan alue tarkoittaa tässä Pirkanmaan maakuntakirjaston aluetta.
2.
Palkintolautakuntaan kuuluu 4 jäsentä, jotka valitsee Tampereen kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta. Palkintolautakunnan jäsenet valitaan kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Vuosittain on erovuorossa kaksi jäsentä, ensin arvan, sitten vuoron mukaan. Palkintolautakunta ei anna arvioita yksittäisistä kilpailutöistä. Palkintolautakunta päättää palkintosumman jakamisesta kilpailussa.
3.
Kirjoituskilpailussa on kaksi sarjaa, proosa ja lyriikka. Kirjoittaja voi osallistua molempiin sarjoihin samana vuonna. Osanottaja voi lähettää erikseen kumpaankin sarjaan korkeintaan 10 sivua lyriikkaa tai proosaa. Proosasarjaan voi lähettää useampia lyhyitä tekstejä, kunhan 10 liuskan määrä ei ylity. Harkinnan mukaan kilpailu voidaan järjestää vuorovuosin lyriikka- tai proosakilpailuna. Osallistumisohjeet ilmoitetaan kunakin vuonna kilpailun alkaessa.
4.
Kilpailija suostuu mahdolliseen runojen ja novellien julkaisemiseen kirjaston toimesta ilman eri korvausta. Palkitut työt säilytetään kirjastossa arkistoituina. Palkitsemattomat työt säilytetään kaksi vuotta.
5.
Kilpailun rahoituksesta vastaa Tampereen kaupunginkirjasto. Maakuntakirjastoalueen kuntia pyydetään osallistumaan kirjoituskilpailun kustannuksiin 70 euroa/kunta. Kustannuksiin voidaan pyytää avustusta myös muilta tahoilta.