Palaute
Minulla olisi parhaiten aikaa käydä kirjastossa sunnuntaisin.
Onko sunnuntaiaukioloa mietitty? Voisiko pääkirjasto olla edes muutaman
tunnin auki sunnuntaisin? Jos resurssit eivät riitä sunnuntaille, voisiko niitä ottaa muualta siten, että esim. maanantaina avattaisiin myöhemmin tai osa kirjastoista olisi kiinni maanantain?
Kirjastotoimenjohtaja Tuula Haavisto:
Sunnuntaiaukiolo kuuluu kirjaston tavoitteisiin. Toivoimme ongelmaan
ratkaisua Metson uuden palautusautomaatin myötä, mutta toistaiseksi ei
näytä siltä: tilaajalautakunta ei tilannut meiltä sunnuntaiaukioloa
ainakaan vielä vuodelle 2012.
Muiden päivien aukioloaikojen supistaminen sunnuntain hyväksi on
hankalaa, koska kirjastoa käytetään varsin tasaisesti.
Käyttöpiikki osuu nimenomaan maanantaille. Sunnuntaityölisät vielä
lisäisivät kuluja eli mutkistavat vaihtoehtoja.
Näin on tilanne nyt, mutta kirjastossa etsitään aktiivisesti keinoja
ainakin pääkirjaston pitämiseksi auki sunnuntaisin.
Myös tämänkaltaiset palautteet auttavat tavoitteeseen pääsemistä!
Kysymyksestä ja palautteesta kiittäen
Tuula Haavisto
kirjastotoimenjohtaja