
Tiedonhakuun erikoistuneet kirjastoammattilaiset auttavat etsimään tietoa ja paikantamaan aineistoja. He opastavat ja neuvovat myös itsenäistä tiedonhakijaa kirjastojen erilaisten aineistojen käytössä.
Kirjastonhoitajilta voi kysyä myös luku- ja kuunteluvinkkejä. PIKI-verkkokirjastossa on artikkeleita, aineistovinkkejä ja teosarvioita. Verkkokirjaston käyttäjät voivat itse antaa teoksille omia suosituksia ja pisteytyksiä. Verkkokirjastoon kootaan myös hyviä linkkejä verkkotiedonlähteisiin.
Kirjastoissa on runsaasti erilaisia tiedonlähteita sanakirjoista sähköisiin lehtiin. Osa aineistoista on maksullisia eikä niitä voi käyttää vain kirjaston tietokoneilla.
Keskeinen tiedonlähde on Pirkanmaan kirjastojen oma aineistotietokanta, PIKI-verkkokirjasto, jossa on tiedot kaikkien pirkanmaalaisten yleisten kirjastojen aineistoista ja niiden saatavuudesta.
Nelli-tiedonhakuportaalin avulla voi myös paikantaa aineistoa useammasta kirjastosta yhtä aikaa. Haun voi kohdistaa vaikkapa kaikkiin tamperelaisiin kirjastoihin. Myös erilaisia aineistoja on mahdollista etsiä samanaikaisesti. Yhdellä haulla voi hakea esimerkiksi artikkeleita ja kirjoja jostakin aiheesta.
Kirjastojen henkilökunta ympäri maan vastaa asiakkaiden kysymyksiin kirjastojen Kysy kirjastonhoitajalta-palvelussa. Vastaus kysymykseen annetaan kolmen arkipäivän kuluessa asiakkaan sähköpostiin. Arkistossa on jo tuhansia valmiita vastauksia, joita voi hakea myös aiheen mukaan.
Kirjastot neuvovat asiakkaitaan tiedonhaussa myös valtakunnallisella chat-kanavalla. Palvelu on auki ma-to 11-17, pe 11-15.
Vastaajina toimivat ammattitaitoiset tiedonhakijat 14 erilaisesta kirjastosta ympäri maan. Mikäli kysymykseen ei pystytä chatissa vastaamaan, tiedon etsijä voidaan ainakin neuvoa eteenpäin oikeaan paikkaan.
Lainaukseen liittyviin kysymyksiin, kuten omien lainojen tai maksujen tarkistamiseen ja kirjojen uusimiseen, ei tässä palvelussa voida vastata, joten otathan yhteyttä omaan kirjastoosi, jos korttisi katoaa tai haluat uusia lainojasi. PIKI-kirjastojen osoitteet ja yhteystiedot löytyvät PIKI-verkkokirjastosta, muita kirjastoja voit etsiä Kirjastot.fi:stä.